Couch to 5K -juoksuohjelma on juhlallisesti aloitettu

...varsin vetisissä merkeissä.

Ensimmäisen, puolikkaan 5K-lenkin pyrähdin oli jo tiistai-iltana. Vettä tuli kuin aisaa, ja tuuli vihmoi kaiken ilmassa olevan päin näköä. Juoksukävelin, eli juoksin ja kävelin vuorotellen, kymmenen minuuttia ja siinä vaiheessa olin niin jäässä, että armahdin itseni ja suuntasin nenä punaisena lämpimään suihkuun sulamaan.

Tykkään lenkkeillä maltillisella sadekelillä: ilmassa on happea haukattavaksi asti eikä viileyskään ole pahitteeksi. Kun päälle pukee sadetta kestävät vaatteet ja pysyttelee pois alfaltilta, pysyy suhteellisen kuivana. Tällä kertaa vaan vedin juoksutakin alle aivan liian ohuen t-paidan.

Puolikas pyrähdys oli kuitenkin lupauksia herättävä. Kaikeksi yllätykseksi hengitys kulki hyvin ja alkelkin nousi keveästi. Jos en olisi ollut jäätymäisilläni, olisin helposti voinut pinkoa lisää.

En viitsinyt laskea tiistai-illan vetistelyä viralliseksi lenkiksi, joten virallisen aloituksen juoksin keskiviikkona. Askel oli vähän edellistä päivää raskaampi, mutta juoksun ja kävelyn yhdistelmällä lenkin jaksoi hölkytellä läpi kevyesti.

Ensimmäisiä juoksumetrejä räpiköivälle juoksun ja kävelyn yhdistelmä tuntuu tosi toimivalta. Couch to 5K -ohjelmassa ensimmäisellä viikolla pyrähdetään lenkillä kolmesti. Jokaisella kerralla kävellään aluksi 5 minuuttia, jonka jälkeen edetään 20 minuuttia vuorotellen minuutti juosten, puolitoista kävellen. Ennakko-odotuksena ja aiempien juoksuyritysten perusteella odotin kiduttavan pitkältä tuntuvia juoksupätkiä. Mutta ei. Minuutti hujahtaa hetkessä ja kävelypätkällä jo ennemminkin odottaa, että saa pistää hölkäksi.

Ja yhtäkkiä oletkin juossut kahdeksan minuuttia.

Aloitteleva juoksija kysyy


Pyhä jysäys, miten taitava ihminen on keksimään erilaisia syitä sille, miksi ensimmäinen juoksulenkki kannattaa siirtää huomiselle tai jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Jos ei jalat tunnu raskaalta, niin sitten houkuttaa jäädä katsomaan televisiosta Sohvaperunat.

Suurin kysymys tuntuu olevan, mille kellonlyömälle vuorokaudesta varataan aika kuntoilulle? Aamulla kroppa (mukaan lukien pää) ei pelaa yhtään. Päivällä kalenteri täyttyy töistä ja sen jälkeen kotitöistä. Niiden jälkeen olisi vapaata, mutta kun tuli juuri nykäistyä iltaruoka ja päälle kaksi mottia kahvia, niin juoksepa sillä vartalolla. Onko ainoa potentiaalinen aikaslotti tosiaan myöhään illalla ennen iltapalaa?

Iltahämärissä juoksemisen plussiksi voi toki lukea myös harvalukuisemman yleisön.

Mistä päästäänkin listan seuraavaan osioon: vatvottaviin asioihin, joita voi pyöritellä mielessä niin kauan, että lenkille ei enää ehdi.

Millä vaatteilla juoksen, etten kuoleudu kuumuuteen ja nestehukkaan? Ja entä kun kaikki vaatteet kiristää nykyään?

Ja minne juoksen? Asfaltti varmasti ottaa polviin, sorateille ei ole sopivan mittaista kiertävää lenkkiä vaan pitäisi mennä tylsästi edes-takaisin samaa tietä, kuntopolulle pitäisi lähteä autolla. Juuei.

Lähdenkö juoksemaan yksin vai siipan kanssa? Yksin ravaa liian lujaa, siipan kanssa juostessa alkaa ennen pitkää ottaa ohimoon se, että siipan ei tarvitse juosta pysyäkseen menossa mukana. Sitä paitsi miksi juosta yhdessä, kun kommunikointi jää kuitenkin elekielen tasolle? Henki vinkuen on vähän hankalampi jutella. PitääPystyäPuhumaan-periaatteen keksijä ei tasan tarkkaan ole aloittanut juoksuharrastusta nollista. Eikä ainakaan nollista ja 15 kg ylipainoisena.

Niin että tässä on nyt vähän kaikenlaista mietittävää, katellaanko huomenna uudestaan?

Hei sinä sympaattisen jahkaileva juoksuharrastuksen aloittaja siellä! Hörppää tänään illalla yksi motti kahvia vähemmän, kiskaise jotkut vaatteet päälle (ei niitä pimeässä kuitenkaan kukaan niin tarkkaan näe) ja käy heittämässä se ensimmäinen lenkki. <3

4 huomiota aloittelevalle juoksijalle



Eilen illalla kävin hölskymässä ensimmäiset juoksumetrit. Tarkoituksena ei ollut vetäistä vielä virallista ensimmäistä juoksua, vaan testata pikaiseen sekä varusteita että niiden kantajaa. Vähän tarkoittaa tässä tapauksessa 200 metriä.

Jatkoa ajatellen muistiin itselleni, tarkista edes nämä:
  • Muista vaihtaa urheiluliivit 
  • Muista ottaa juoksutakin alta flanellipaita pois
  • Kiinnitä hiukset hyvin. Takaraivoa takova letti alkaa kiroilututtaa minuuteissa.
  • Älä osta enää nelikymppisenä kasvunvaraa juoksukenkiin.
Jännitin vähän tuntumia polvissa - keväällä muutamat lenkin yhteydessä otetut juoksuaskeleet tuntuivat jonkin verran, heh, jysähtäviltä. Toivotaan, että vika juonsi juurensa vanhoihin juoksukenkiin. Ainakaan nyt ei tuntunut polvissa miltään.

Vähän hengästytti, askel tömähti kevyesti kuin letka tiiliä, mutta viilenevät syysillat ovat taivaallista aikaa kuntoilla.

Kaikki tuntuu siis olevan valmista The Aloitukseen.

Hyviä aloituksia, loistavia lopetuksia


Jutan Superdieettiä kyykkäsin aikanaan joitakin viikkoja. Porin juoksukoulun ohjeiden mukaan reippailua kesti viiden kilometrin rajapyykille asti melkein kymmenen jokunen vuosi sitten. Kuningattaren korsettia etsiskelin Elisa Mattilan verkkokurssilla ainakin viikon verran, sitten muistaakseni kesäloma vei voiton kotitreeneistä.

Monenlaista aloitusta on takana. Koska pitkäjänteisyys ei selvästikään lukeudu hyveisiini, liha on heikko, ja suu nappasee jääkaapin edessä, maaliviiva on aina jäänyt häämöttämään jonnekin horisonttiin.

Paidat ovat kiristyneet vuosien varrella ja lopulta tänä kesänä huomasin siirtyneeni vaatteissa L-kokoon. Ylimääräisiä kiloja alkaa olla 15. Olo tuntuu raskaammalta kuin ikinä ja paluu tiiviimpään olomuotoon paremmalta ajatukselta kuin ikinä.

Näin neljänkympin lähestyessä alkaa mietityttää myös terveys: tukkeutuvatko suonet, puhkeaako diabetes – ja ihan vain koska laiskuus ja aikaansaamattomuus?

Plus sitten vielä se, että olen alkanut katsoa kateellisena ihaillen hyväkroppaisia hyväkuntoisia ihmisiä, jotka jaksavat juosta.

Voiko tällainen kerran-melkein-5 km-juossut, vähän pönäköitynyt pullarotta päästä juoksukuntoon?

Tiedän, että aloituksen pitää olla maltillinen. Ei hyydytetä alkuinnostusta liikaan kidutukseen. Ei juosta polvia paskaksi. Ei yritetäkään siirtyä fitness-ruokavalioon, vaan siivotaan päivän ruokalistaa hiljalleen terveellisemmäksi.

Kalenteriin on kirjattuna Couch to 5K, aloittelijan juoksuohjelma. Kääk.