Kun lihavuus hiipi takaisin


Voi apua, nyt mennään painonhallinnan suhteen vedenjakajalla. Tai ei, olen jo tainnut pluiskahtaa harjanteen väärälle puolelle. Kävin viikonloppuna juhlissa ja juhlavaatteita niskaan kiskoessa tajusin, että olen palannut massakauteen. Peilistä tuijotti paksumpi minä.
Voihan helvetti.
Tajusin, että olokin tuntuu läskiltä. Kylkiin ja vyötärölle on kertynyt laardia – niistä se lähti viime kesänä ensimmäisenä ja niihin se näyttää nyt myös palaavan ensimmäisenä. Tunika päälläni näytti juhlissa juurikin siltä, että kaavun alle yritetään kätkeä kiloja. Yhdellä kantilla pullotti uusiin ulottuvuuksiin kasvanut jenkkakahva ja toisella puolella pömpötti vatsa. Kaksoisleuka lepatti siinä tunikan ja kakkua mussuttavan suun välissä.
Puntari on kyllä kertonut kesän aikana, että paino on noussut pari kiloa. Siis oikeasti kuitenkin vain pari kiloa! Olo on tähän asti tuntunut ihan siedettävältä ja olen ajatellut, että kilot kyllä lähtee kun kesän jäätelönsyönti loppuu ja kun syksyn lenkkeilykausi alkaa ja mitähän meriselityksiä nyt olenkaan itselleni antanut. Ilmeisesti tämä on se kohta painolukemissa, kun kroppani alkaa muuttaa tosissaan muotoa.
Saman tien alkoi jurppia kolesteroli- ja verensokeriarvot, jotka ihan taatusti ovat myös lähteneet nousuun. 
Argh.
Nyt sitten ollaan siinä pisteessä, että painoindeksi on 29. Se tarkoittaa lievää ylipainoa. Lukema huitelee kohtalaisen lähellä merkittävää ylipainoa. Ja ei, lihasmassa tätä ei selitä.
Selitys löytyy jäätelöstä, pullasta, kekseistä ja suklaasta. Vaikka syön tosi paljon kasviksia ja laitan ruoan suhteellisen terveellisesti, uuniin on sujahtanut entistä useammin ranskiksia, lohkoperunoita ja pitsaa.
Ärsyttää huomata, että olen uskotellut itsellen elämäntapamuutoksen olevan ihan hyvällä mallilla.
Milläkähän opeilla saan käännettyä kurssin taas parempaan suuntaan?
Juu, pottu kerrallaan ja positiivisen kautta, mutta tämän infernaalisen jurppimisen keskellä kaipaan jotakin sysäystä tähän hommaan. Multahan löytyy arkistoista My Peak Challengen vuoden 2019 kunto- ja ravinto-ohjelma. Ja myös Elisa Mattilan Hyvinvointistartti ja Fitfarmin 6 viikon Superdieetti. Hyviä aloituksia on ollut ennenkin, heh heh.
Jään puntaroimaan itseäni aihetta ja kerron soon as possible mihin suuntaan vaaka kallistui.

2 kommenttia

  1. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Mukavaa Elokuun alkua !♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Moikka. Mulle blogissa ykkösenä tulee aina sujuva, kiinnostava teksti. Kakkosena sitten kuvat ja blogin yleisilme. Jonkinlainen punainen lanka blogin aihepiirissä on tärkeä, ei liikaa rönsyilyä moneen suuntaan. Yleensä jään seuraamaan sellaisia blogeja, joiden aihepiiri natsaa ja jotka ovat hyvin kirjoitettuja. Maksetut postauksetkin on sopivissa määrin ok, kunhan aihepiiri on oikea ja postaus tehty kirjoittajan oman kokemuksen pohjalta eli hyödyllistä tietoa. :) Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?